Satu

skannaus-3

Opettamisen ja oppimisen haaste on opiskelijan oman aktiivisuuden tukeminen. Kiinnostukseni digitaalisiin tarinoihin syntyi tätä kautta. Oma sisällöntuotanto kuvien ja kerronnan avulla on kuin toinen kirjoitustaito.  Siinä liikutaan luovien mediataitojen alueella. Valokuvaterapian menetelmillä rikastettuna tarinanteko on voimaannuttava ja terapeuttinen prosessi.

Tarinaformaatti kiehtoo. Omista digitaalisen tarinankerronnan kokeiluista ja havainnoista syntyi vuoden 2011 alussa Tmi Satu ja tarina, minkä ominta alaa ovat digitaalisen tarinankerronnan työpajat, erilaiset koulutukset aiheesta ja itse tarinoiden toteutukset eri tarpeisiin. Työpajoja olen pitänyt oppilaitoksissa, erilaisiin projekteihin liittyen, nuorten ehkäisevässä päihdetyössä ja yrityspuolella. Kesällä 2011 opin digitaalisen tarinankerronnan menetelmästä ja työpajojen ohjaamisesta lisää Story Center:in järjestämissä työpajoissa Berliinissä ja Coloradossa.

Digitaalinen tarinankerronta on kerännyt ympärilleen kansainvälisiä verkostoja. 2011 osallistuin Create-Share-Listen -konferenssiin Norjan Lillehammerissa ja marraskuussa Moskovassa järjestettyyn alan kansainväliseen seminaariin. Vuonna 2013 digitaalisen tarinankerronnan ystävät kokoontuvat Ankarassa Create, Act, Change -konferenssissa. Viime syksynä kokoonnuttiin Massachusettsissa Storywork in Activism, Education and Public Service -konferenssissa.

Päivätyössäni Turun yliopiston kehittämispäällikkönä seuraan opetuksen ja oppimisen ilmiöitä ja tutkimusta. Uusia menetelmiä kokeillaan ja kehitetään yhdessä avoimen yliopiston suunnittelijoiden kanssa ja erilaisissa hankkeissa. Digitaalista tarinankerrontaa on käytetty mm. kulttuurihistorian Historian läsnäolo -kurssilla. Parhaillaan kirjoitan kirjaa ja teen väitöskirjaa digitarinoista. Kirjan pitäisi valmistua vuonna 2017 samoin kuin ensimmäisen artikkelin (Palgrave Macmillan:in kustantamassa teoksessa).

Uratarinani kertoo lisää miten minusta tuli minä.

Kuva: Jaakko Ilkka Virtanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: